Tanssiurheiluseura Botafogo ry on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea 4 000 euroa vuonna 2017 seuraavaan toimintaan:

Tanssiurheiluseura Botafogo ry:n

  • kilpatanssijat ja ohjaajat kiertävät päiväkodeissa, kirjastoissa ja erilaisissa tilaisuuksissa sekä kouluissa esiintymässä, sekä kertomassa kilpatanssiharrastuksesta.
  • monien ohjaajien ansiosta harjoituksia on vähintään kolme kertaa viikossa.
  • vuoden 2017 alusta on perustettu uusia ryhmiä.
  • toiminnassa mukana olevat ovat aktiivisesti esillä sosiaalisessa mediassa, jotta mahdollisimman moni innostuisi ja saisi tietoa tanssiharrastuksesta.
  • johtokunta toimii yhteistyössä lähiseurojen kanssa aktiivisesti mm. tapahtumien järjestämisessa ja kartoittaa jatkuvin kyselyin nuorten toiveita.
%d bloggaajaa tykkää tästä: